Jokaisella ihmisellä voi
joskus olla ahdistava olo.
Ahdistuneena on vaikea
sanoa, miltä tuntuu.
On vain paha olla.
Ahdistusta voi sanoa
tunteiden sekamelskaksi,
mutta usein se tuntuu
myös kehossa.
Sydän tykyttää
ja vatsaan koskee
ja voi tulla hiki.
Tuntuu, ettei saa ilmaa,
ja mieleen voi tulla
epämiellyttäviä ajatuksia.
Joidenkin mielestä ahdistus
on vähän kuin pelon tunne.
Voi pelätä kamalasti,
vaikka oikeasti ei ole
mitään vaaraa.
Jotkut tuntevat,
että olo on tuskainen
tai jännittynyt.
Ahdistunut ihminen on
usein myös väsynyt,
ja hän nukkuu huonosti.
On hyvä tietää,
että ahdistuksen tunne
tulee silloin,
kun ihmisestä tuntuu,
että jokin uhkaa häntä.
Hän ei kuitenkaan osaa
aina sanoa,
mikä tuo uhka voisi olla.
Ahdistus on paljon voimakkaampi tunne
kuin pieni huoli
tai huolestumisen tunne,
joita tulee ja menee.
Pieni huoli voi olla
jopa hyvä asia,
koska silloin saa tehtyä
vastuullisia tehtäviä.
Ahdistus voi estää tekemästä asioita.
Ahdistus on
epämiellyttävä tunne,
mutta voit päästä
siitä eroon.
Voit esimerkiksi miettiä,
millaiset tilanteet ja asiat
saavat sinut ahdistumaan.
Uhkaavatko ne sinua
ihan oikeasti?
Jos ne ovat todellisia uhkia,
niistä olisi hyvä puhua
jonkun toisen ihmisen kanssa.
Kenelle voisit kertoa
sinua uhkaavista asioista?
Kuka tai ketkä voisivat
olla tukenasi?
Lisäksi voit miettiä
ja opetella keinoja,
joilla voit hallita
ahdistuksen tunnetta,
kun se tulee.
Voit esimerkiksi hengittää syvään
ja rauhoittaa itsesi.