Etusivu Etusivu
Virallinen selkotunnus

Gynekologinen tutkimus

(Tästä voit avata artikkelin pdf-muodossa)

Gynekologinen tutkimus
tarkoittaa sisätutkimusta,
jonka lääkäri tekee naiselle
emättimen kautta.

Kuvassa hoitohenkilökuntaan kuuluva ihminen tutkii tutkittavana olevan pimpsaa.

Sisätutkimuksen tekijä on
yleislääkäri tai erikoislääkäri.
Jos hän on erikoislääkäri,
hän on yleensä gynekologi
eli naistentautien erikoislääkäri.
Gynekologi voi olla
mies tai nainen.

Myös hoitaja voi tehdä
osan sisätutkimuksesta.

Ensimmäinen sisätutkimus
tehdään yleensä sitten,
kun kuukautiset ovat alkaneet
ja naisella on ollut yhdyntöjä.

Sisätutkimus voidaan
tehdä monesta syystä.
Tällaisia syitä ovat:

Kuvassa hoitohenkilökuntaan kuuluva ihminen kertoo tutkittavalle jotain ja kirjoittaa kynällä paperille.

Tutkiva lääkäri tarvitsee
tietoja esimerkiksi kuukautisista.
Milloin ne viime kerralla alkoivat?
Kuukautisten alkamiset ovat
lääkärille tärkeää tietoa.
Siksi sinun kannattaa
merkitä kuukautisten alku
joka kerta kalenteriin.

Lääkäri kysyy myös
muita kysymyksiä.
Vastaa niihin rehellisesti.
Voit myös itse kysyä lääkäriltä
neuvoja ja ohjeita.

Gynekologisen tutkimuksen vaiheet

Tässä saat tietoa siitä,
mitä gynekologisessa
tutkimuksessa tapahtuu.
Lisäksi lääkäri tai hoitaja
ohjaa ja neuvoo sinua
koko tutkimuksen ajan.

Tutkimuksessa on
kolme vaihetta.



Ensimmäinen vaihe

Kuvassa hoitohenkilökuntaan kuuluva ihminen keskustelee tutkimuksiin tulleen kanssa.

Lääkäri tai hoitaja kysyy
sinulta tietoja terveydestäsi.
Hän voi kysyä esimerkiksi

Sitten hän mittaa sinulta
verenpaineen ja painon.
Voit tässä vaiheessa kertoa,
miksi tulit vastaanotolle.

Kuvassa ihminen riisuu housunsa pois.

Toinen vaihe

Seuraavaksi sinut ohjataan
riisumaan kaikki housut pois
ja nousemaan tutkimuspöydälle.

Laita jalat jalkatelineisiin
ja aseta takapuoli
aivan tutkimuspöydän reunaan.
Nosta kädet rinnan päälle
ja rentoudu.

Kuvassa ihminen on mennyt selälleen tutkimuspödälle, laittanut jalat jalkatelineisiin ja levittänyt jalkojaan.

Sisätutkimus ei yleensä satu,
mutta joskus tutkiminen
ja näytteenotto voivat tuntua
kipeältä tai nipistävältä.

Jos sinuun sattuu,
kerro se tutkimuksen tekijälle.
Tärkeintä on, että et jännitä.
Ole mahdollisimman rento
ja rauhallinen!

Kuvassa ihminen on selällään tutkimuspöydällä ja asettaa kätensä rinnan päälle.

Lääkäri tai hoitaja tarkistaa,
onko sukuelimien iho terve.
Seuraavaksi hän katsoo
emättimen sisälle tähystimen avulla.
Hän voi myös ottaa näytteitä.
Tähystin voi tuntua viileältä.



Kolmas vaihe

Kuvassa hoitohenkilökuntaan kuuluva ihminen tutkii tutkittavana olevan pimpsaa.

Lopuksi lääkäri tunnustelee
kohdun ja munasarjat.
Hän laittaa kaksi sormea
emättimen sisälle.
Sitten hän painelee
toisella kädellä vatsan päältä.

Lääkäri voi tutkia
kohdun ja munasarjat
myös ultraäänilaitteella
vatsan päältä
tai emättimen kautta.

Kuvassa ihminen pukee housut jalkaansa.

Lääkäri voi tutkia myös rintasi.
Silloin hän tunnustelee sinulta
käsillään rinnat ja kainalot.

Nyt voit nousta tutkimuspöydältä
ja laittaa housut jalkaan.
Voit tuntea pimpsassa kosteutta.
Kosteus on liukastetta,
jota lääkäri tai hoitaja on käyttänyt
tutkimuksen yhteydessä.
Voit pyyhkiä sen pois.

Kuvassa hoitohenkilökuntaan kuuluva ihminen keskustelee tutkittavana olleen kanssa.

Seuraavan vuorokauden aikana
emättimestä voi tulla
veristä tai ruskeaa vuotoa.
Se on vaaratonta.

Tutkimuksen jälkeen
voit vielä keskustella
ja kysyä asioistasi.
Tarvittaessa lääkäri antaa
sinulle reseptin
ja kertoo, miten hoitosi jatkuu.